torstai 22. tammikuuta 2015

Meikkini mun

Niinkuin oli puhetta, otan myös nämä meikkijutut haltuun. Mulla ei ole mitään hirveitä meikkikokoelmia ja muutenkin ostan meikkejä hyvin harvoin ja lähinnä vain tarpeeseen. Jos jossain kohtaa täytyy säästää, teen sen meikkien kustannuksella, koska mulla ei ole ongelmaa olla ilman meikkiä. Tästä syystä havahdun välillä, että osa meikeistä on jo oikeasti tosi vanhoja. Ripsiväri tulee uusittua varmaan sen normaalin kolmen kuukauden välein, koska sitä käytän eniten ja siinä ajassa ripsari kerkii jo kuivumaankin. Sen sijaan jotkut luomivärit on jo niin kaukaa menneisyydestä, että ihan hävettää! Ei pidä pohtia että kuinka paljon niissä voikaan olla kaikenlaisia bakteereja. Puhumattamaan kaikista meikkisudeista, joita pesen ehkä pari kertaa vuodessa.




En myöskään säilyttele meikkejäni mitenkään erityisesti, vaan ne on useimmiten levällään tossa eteisen peilipöydällä. Siinä peilin ääressä kuitenkin meikkaan. Kaikki meikit ei edes mahdu tuohon pilkkupussukkaan (joka on kyllä ihana, kirpparilöytö) ja sinne eksyy kaikkea muutakin kuin meikkaamiseen tarkoitettuja välineitä! 


Tuo yllä oleva luomiväripaletti (jossa oli myös pari huulikiiltoa) on Diorilta ja on ollut ihan huippu! Mutta kukapa arvaisi kuinka vanha se on? Ostin sen 18-vuotis lahjaksi itselleni. Kohta lähenee kymmenen vuotta ikää, mutta luomivärit ovat edelleen käyttökelpoisia. Siis uskon kyllä, että joku ammattimeikkaaja voisi olla vähän eri mieltä asiasta... Setti on niin törkyisenkin näköinen. Mikäköhän edes on luomivärin normaali säilymis ikä? vuosi, max kaksi ehkäpä. Joten jos vaatekaappi tarvitsi päivitystä, niin mun meikkipussukka oikein huutaa sitä!



Yllä olevissa kuvissa mun luottotuotteet. Ripsari ja silmäkulmiin eyelineria ja kulmakynä, sekä BB-voide. Käytän tota kulmakynää myös silmämeikissä, koska siinä on kiva tumma harmaa sävy. Tuo ripsari oli tällä kertaa vähän virheostos, yleensä mulla on saman sarjan semmoinen punainen puteli. Tuo kyseinen ripsari tuntuu jämähtävän ripsiin kunnolla, vaikkei vedenkestävä olekaan. Tuntuu että sitä saa hinkata ihan kunnolla pois. Ei varmasti tee hyvää ripsille.


Tämmöinen mun meikki oli tänään. Pohjalla BB-voide, poskipunaa, kulmat kynällä luonnolliseksi, ripsari, luomiväri, eyeliner. 


Kun meikkaa vähän ja suht aina samoilla sävyillä (ja käyttää 10 vuotta samaa palettia) ei olisi yhtään hukkaan heitettyä rahaa satsata johonkin kunnon settiin. Heittäisin suosiolla nuo vanhat menemään. Olen haaveillut semmoisesta Naked-luomiväri paletista, millä saisi loihdittua semmoisen luonnollisen lookin. Täytyy kai vähän katsella mistä niitä saisi tilattua, kun käsittääkseni Suomessa niitä ei myydä. 
Sen lisäks pitäis muistaa, että kun kerran löytää jonkun hyvän meikkituotteen siitä täytyy pitää kiinni! Taas olisi tullut loppupelissä säästöä, kun olisi vain ostanut sen vanhan tutun ripsivärin. Oppia ikä kaikki.


Kuka muu tunnustaa säilyttelevänsä ikivanhoja meikkejä pussukassaan? :)

- Misu










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen jokaisesta kommentista :P