lauantai 24. tammikuuta 2015

Moppi päässä

Tai siltä musta nyt on tuntunut. Jäi päivän kampauksetkin heti alkuunsa, kun totesin, ettei tästä tukasta väännetä mitään. Mulla on se surullisen kuuluisa kasvatusvaihe meneillään ja vaikka pituuttaa löytyy jo jonkun verran, niin tuntuu ettei yhtään tarpeeksi. Leikkaan itselleni myös tasaisin väliajoin otsatukan ja sekin hankaloittaa tukanlaittoa, kun ei sitäkään saa mihinkään. (Pakko leikata jotakin, kun ei muuten saa!)
Löysin Instagramista ja Pinterestistä ihania kampausideoita, joita kuvittelin tekeväni itselleni, mutta eeeeii! Ranskanletin tekeminenkin on liian haasteellista, jos haluaisi tehdä sen johonkin muuhun suuntaan kuin suoraan otsalta niskaan.



Ja puhutaanpa tästä tukan väristä. Jotain sillekin pitäisi tehdä. Tietäisin lähes oitis mitä tahtoisin, jos olisi mahdollisuus mennä kampaajalle. Mutta täytyy tyytyä omaan salonkiin, niin siinä onkin jo haastetta. Ajattelin tummia ja vaaleita raitoja säväyttämään tätä reuhkaa, nyt tää on liian tasaisen tylsän värinen. On käynyt myös mielessä, että koittaisin laittaa ihan vain tuota tyveä tummemmaksi, mutta en tiedä mitä siitä tulisi! Ja toisaalta, mun ei tarvis ku odottaa pari kuukautta ja tyvi olisi luonnollisesti tummempi ;)

Sitten houkuttulee joku shokkiväri! Mulla oli tossa ennen joulua pinkit ja violetit hiukset. Silloin pohjavärini oli tummempi, joten ne ei näkyneet niin kirkkaana. Bongasin että KC:lle oli tullut superihania värejä uudistuneeseen Color Mask sarjaan ja olisi ihana kokeilla ja jotain sinistä tai turkoosia.



Että siinäpä pohtimista. Luonnollista vai millaista? Voi olla että joku ilta alan taas vaan säätämään tuolla kylppärissäni. Leikata en halua, vaikka siitäkin välillä haaveilen. Jostain mageesta lyhkäsestä tukasta. Mutta mulla ei miesmuistiin ole ollut näin pitkää tukkaa, niin nyt haluan vielä nauttia tästä ja se sallii siis vain värikokeilut :)

Mun hiusinspis kuvia voi käydä kurkkimassa mun Pinterestissä: Ihanat hiukset
Käytän blogissani vain omia kuvia, tekijänoikeus juttujen vuoksi, joten siksi en linkittele kuvia tänne suoraan :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Iloitsen jokaisesta kommentista :P